Kohtaamisia, kuolleita henkiä, katkeruus-mantroja

Takana mukava viikonloppu sieniretkineen ja illanviettoineen. En kuitenkaan kirjoita tämän enempää suppilovahveroista, ystävien tapaamisesta enkä edes metsän puitten halailusta. Lukijakuntaa kiinnostaa todennäköisemmin pitkä keskusteluni entisen sahaja-joogin kanssa, joka innostui ottamaan yhteyttä luettuaan blogiani. Olimme ystäviä liikkeessä silloin kauan sitten. Ystävyys katkesi minun lähtemiseeni. Vuosia minun jälkeeni hänkin lähti.  

Juttelimme kaikenlaista, paljon entisestä uskonyhteisöstämme. Ystäväni kertoi omasta polustaan. Hänelle Sahaja Yoga kallistui kokemuksena enemmän myönteisen kuin kielteisen puolelle. Mutta nähtyään Shri Matajin egon hänen oli ollut mahdotonta saada takaisin lapsenuskoaan. Hän oli ihmetellyt myös liikkeen raha-asioita ja saanut selville, ettei juuri kukaan oikeasti tiennyt, mihin rahat menivät.

Ajattelemme monista asioista aika samalla lailla. Juttelimme mm. värähtelyistä, joita kumpikin pidämme ihan todellisina. Emme vain usko niiden olevan Sahaja Yogan yksinoikeus. Ihan samoja värähtelyjä on muuallakin. Ystäväni totesikin, että siksihän meitä peloteltiin olemaan tutustumatta niin moniin muihin juttuihin, ettemme olisi huomanneet tätä.

Puhuimme myös niistä kuuluisista ”kuolleista hengistä”, jotka olivat osa elämäämme Sahaja Yogassa. Emme kumpikaan kiellä niiden olemassaoloa. Ne vaan eivät taida enää olla niin tärkeitä. Totesin, että suhtaudun niihin nykyään ennemminkin sydämellisesti. Nehän ovat kuolleita lähimmäisiä, joiden on ollut vaikeaa siirtyä eteenpäin, valoon. Niillä on itselläänkin tuskallista roikkua täällä takertuneena johonkin. Sen sijaan että pelkäämme, kartamme ja tuhoamme niitä, eikö kannattaisi auttaa niitä eteenpäin, kaikella rakkaudella.

Ystäväni totesi: ”Niin. Me tuhosimme kuolleita henkiä. Sehän on sielunmurha.”

Muutenkin se tuhoaminen ja taistelu vääriä guruja vastaan tuntuu hassulta. Tunnustimme, ettemme kumpikaan edes ymmärtäneet, mikä jossain Dalai-lamassa oli niin pahasti vialla, että hänellekin oli oma tuhomantransa.

Puhuimme myös artikkelistani, jonka kirjoitin 15 vuotta sitten Uskontojen uhrien tuki ry:lle. Ystäväni oli liikkeessä, kun artikkeli julkaistiin. Hän oli silloin ihmetellyt, miksi artikkelista kohistiin niin paljon Sahaja Yogan sisällä. Hänen mielestään olin kirjoittanut ihan asiallisen kuvauksen siitä, mihin he uskovat.

Varmasti monet asiat ovat muuttuneet liikkeessä sittemmin, ja mielelläni lisään artikkelin yhteyteen korjauksia ja selvennyksiä.

Toistaiseksi pelkkä avoimuus tuntuu olevan ongelma.

Logiikka menee jotenkin niin, että Sahaja Yogaa ei voi ymmärtää ilman että meditoi ja tuntee värähtelyt. Sahaja Yogasta ei pitäisi julkaista tietoa, jota ei voi ymmärtää ilman että on meditoinut ja tuntee riittävästi värähtelyjä. Minulla oli kamalia kokemuksia Sahaja Yogassa ja olen niistä katkera ja katkeruuteni takia julkaissut kaikenlaista epäsuotavaa. Jos lopettaisin katkerana olemisen, en enää julkaisisi ikäviä asioita ja vetäisin jo julkaisemani kirjoitukset pois.

Kovien kokemusten syiksi voidaan nähdä se, että minä itse olin jotenkin tyhmä – mitä tietysti olinkin. Liikkeen oma osuus voidaan myös myöntää. Silloin tehdään tarkka ero Sahaja Yogan ”silloin ennen” ja nykyisen Sahaja Yogan välillä. Ja koska kokemukseni ajoittuivat fanaattiseen aikaan ”silloin ennen”, minun pitäisi ymmärtää, että liikettä, joka on saanut kaiken tämän katkeruuden aikaan, ei enää ole. Minun ei siis pitäisi julkaista näitä ikäviä tietoja, joita ei voi ymmärtää ilman että meditoi ja tuntee värähtelyt.

Koska nykyään Sahaja Yogassa on kivaa, minun pitäisi olla hiljaa.

Olen saanut paljon palautetta blogikirjoituksestani. Ystäväni ovat todenneet, että tuon esille myös paljon kauniita ja hyviä asioita Sahaja Yogasta. Tämä on ollut tarkoituksenikin, nostaa asioita esille, syyttämättä. Voi olla, että avoimuus ei kuitenkaan toimi.  

Kokemukseni, ajatukseni, tunteeni ja pohdintani on helppo kuitata ”katkeruutena”. Oli katkera-mantran käyttö hyökkäävää tai alentuvan ymmärtäväistä, perusajatus on aina sama.

Aion kuitenkin jatkaa avointa linjaa, koska minun elämässäni se toimii ja uskon siihen. Avoimuus on liikuttanut asioita. On ollut hienoa jutella asioista entisten sahaja-joogien kanssa. On niin paljon sellaista, jonka olemme jotenkin ”unohtaneet” eläessämme elämäämme eteenpäin. Näitä asioita on usein kuitenkin syytä pohtia ja käydä läpi. Ehkä jonain päivänä pidämme sen leikkimielisen entisten sahaja-joogien tukiryhmänkin!

Tällä hetkellä on kuitenkin niin paljon kaikenlaista työtä ja touhua, etten ehdi vähään aikaan avautua täällä blogissa. Seuraavaan kertaan!