Veljeni, sahaja-joogi

Sahaja Yogassa oleva veljeni oli jättänyt blogiini kommentin, johon linkitti omia pohdintojaan kirjoituksistani. Uskon, ettei juuri kukaan löydä tätä kommenttia kolmen vuoden takaisen tekstin hänniltä, joten nostan sen sisältämän linkin nyt ihan erikseen vielä tähän:

http://kiureli.blogspot.fi/2017/09/mietteita-sahaja-yogaa-koskevasta.html

Kommentoin kirjoitusta vähän. Vaikka teksti on näennäisen rauhaa rakentava ja ymmärtävä, minulle jää siitä ikävä jälkimaku.

Ensimmäinen silmilleni pomppaava asia on, että veljeni ilmaisee tuntevansa minut läheisesti. Olen tästä eri mieltä. Minä en tunne veljeäni enää, enkä usko hänen tuntevan minua. Tässä välissä on kohta parikymmentä vuotta sellaista aikaa, että emme ole olleet hirveästi tekemisissä. Kommunikaatiomme on ollut pääosin pintapuolista. Jos joku miettii, onko Sahaja Yogalla jotakin tekemistä asian kanssa, niin voin vastata myöntävästi.

Vaikka veljeni myöntää oman ensimmäisen blogitekstini arvon henkilökohtaisena dokumenttina, hän kyseenalaistaa sen julkaisemisen. Kirjoitukseni leimaa Sahaja Yogaa. Se ei tue sitä kuvaa, mikä hänellä itsellään on liikkeestä ja jota hän haluaa maailmalle välittää. Tätä samaa olen kuullut muiltakin sahaja-joogeilta. Veli kertoo Sahaja Yogan auttaneen monia ihmisiä ympäri maailman. Näin varmasti on. Uskon esim. veljeni olevan nykyään hyvin onnellinen. Mutta se ei poista sitä, että Sahaja Yoga on kuitenkin myös aiheuttanut tuhoa. Minun kokemani on aika kevyttä kauraa verrattuna joidenkuiden muiden tarinoihin ympäri maailman. Asioita voi tarkastella useammasta näkökulmasta. Ja koska juuri kukaan muu omassa kotimaassani ei tätä varjoisampaa puolta nosta esille, katson että minun on se tehtävä. Tulipas tämäkin asia sanottua jälleen kerran.

Sahaja Yoga tietenkin muuttuu. Kaikki uskonyhteisöt muuttuvat. Ystäväni poika on nykyään Hare Krishnassa ja elää siellä avoimesti homosuhteessa. Ei olisi ollut mahdollista parikymmentä vuotta sitten. En tiedä, kuinka homofobista Sahaja Yogassa nykyään on. Miten ilmapiiri on yleensäkin muuttunut. Kiva kuitenkin kuulla, että omalla blogikirjoituksellani voi olla positiivista merkitystä Sahaja Yogan sisällä niin kuin veljeni antaa ymmärtää. Hän kirjoittaa myös käsittelemieni asioiden liittyneen kipeisiin kasvun paikkoihin Sahaja Yogassa. Blogikirjoitukseni julkaisun jälkeen on tapahtunut sovittelua ja anteeksiantoa. Tästä olisi mielenkiintoista kuulla lisää. Mitä kissoja yhteisössä on tarkkaan ottaen nostettu pöydälle ja millä tavalla asioita on soviteltu? Mitä on annettu anteeksi ja kenelle?

Kirjoituksessa tuotiin esille valon ja varjon käsitteet. Pelko, josta olen muutamaan otteeseen kirjoittanut, johtaa veljeni mukaan vihaan, ja viha pimeälle puolelle – eli varjoon. Josta sitten Sahaja Yoga voi pelastaa. Hups. Onpas minun käynyt huonosti, kun olen aikoinani pelännyt, ja sitten alkanut vihata, ja sitten joutunut pimeälle puolelle. Enkä ole edes ymmärtänyt palata totuuden lähteille hoitamaan tätä ikävää varjoista pimeyttäni pois. Hehheh. Ei mutta vakavasti ottaen ajatus inhimillisistä tunteista jonkinlaisina uhkina luisumisesta pimeään on… no, se on jotenkin niin sitä Sahaja Yogaa, jonka muistan. Nykyään näen vihan ja pelon arvokkaina tunteina, joiden kuunteleminen voi kertoa paljon. Ei niistä tarvitse vapautua jonkun meditaatiotekniikan avulla, vaikka tekniikka voi tietenkin auttaa niiden käsittelemisessä. Raskaillakin tunteilla on jokin tärkeä viesti. Perinteisen psykoanalyysin mukaan Varjo edustaa sellaisia piirteitä, joita henkilön on vaikea itsessään hyväksyä. Tavoitteena on Varjon hyväksyminen ja integroiminen itseen, ei siitä pois pyrkiminen.

Ylipäänsä vierastan maailman näkemistä pimeänä ja valona, mustana ja valkeana, hyvänä ja pahana. Vaikka näille annettaisiin jokin sisäisiin voimiin liittyvä symbolinen merkitys suoranaisten negatiivisuuksien, demonien ja muiden mörköjen sijaan, on se silti mustaa ja valkeaa.

Vaikka kirjoituksessa puhutaan kauniita ymmärtämisestä ja mahtipontisia anteeksiannosta, sen pääasiallinen tarkoitus on käsittääkseni kiillottaa Sahaja Yogan kuvaa. Hälventää pelkoja, joita kirjoitukseni ovat saattaneet lietsoa. Saada ihmisiä yhteisön pariin tai ainakin myötämielisiksi sitä kohtaan. Veli ei suoranaisesti kiellä minun kokemuksiani – joskin luokittelee ne ”kertojan viitekehyksen voimakkaasti värittämiksi”. En ole ihan varma, mikä on tämä kertojan viitekehys, josta käsin kirjoitan. Oma kokemusmaailmani? Totta kai kirjoitan omasta kokemusmaailmastani käsin, aivan niin kuin veljeni omastaan. Olisin itse Sahaja Yoga -aikoinani puolustanut liikettä ja vakuutellut sen hienoutta ihan vastaavalla tavalla.

Ymmärtäminen on kaunis sana, ja se esiintyy veljeni tekstissä useampaan kertaan. Mutta mitä ymmärryksellä oikein tarkoitetaan? Tuntuu jotenkin irvokkaalta samaan aikaan sekä ymmärtää toisen kertomia melko rankkoja kokemuksia että kyseenalaistaa oikeus niiden kertomiseen ja markkinoida yhteisöä, jossa nuo kokemukset ovat tapahtuneet. Mutta me miellämme ymmärtämisen selvästi eri tavalla. Itse käsitän sen toisen kokemuksen äärelle pysähtymisenä, hänen kertomuksensa aitona kuuntelemisena ja pyrkimyksenä hahmottaa sitä ihan vain siitä käsin. Veljelleni kirjoitukseni ymmärtäminen on ”laittaa se kontekstiinsa omassa näkövinkkelissään”. Eli ilmeisesti sulattaa esille tuomani asiat omaan todellisuuteen niin, että Sahaja Yogan ympärille kiertynyt maailmankuva pysyy vakaasti ennallaan.

Ensimmäiseen blogitekstiini veli reagoi sitten nyt, kolme vuotta kirjoituksen ilmestymisen jälkeen. Parikymmentä vuotta tapahtumien jälkeen. Hän kertoo lukeneensa monista asioista ensimmäistä kertaa blogistani. (Kuvaa kyllä hyvin sitä miten läheisesti toisemme tunnemme…) Aidosti läheinen ihminen olisi ehkä soittanut silloin kolme vuotta sitten ja kysynyt, että oikeasti, noinko sinä koit kaiken sen. Ja sitten antanut tilaa toisen kertomukselle ja tunteille.

En kuitenkaan osaa kaivata tällaista ymmärtämistä veljeltäni. Minusta etäiset välit ovat tällä hetkellä ihan ok. Joskus kyllä kaipasin yhteisyyttä ja ymmärrystä. Kauan sitten yritin puhua veljelleni. Esimerkiksi silloin, kun yritin olla Sahaja Yogassa, mutta minulla oli siellä hirveän paha olla. Keskustelu ei onnistunut. Itse asiassa veljeni torjuva käytös oli viimeinen sysäys, joka sai minut siirtymään liikkeestä lopullisesti ulos. Olin järkyttynyt siitä, millaiseksi veli oli Sahaja Yogan myötä muuttunut. Muistan ajatelleeni, että jos Sahaja Yoga tekee ihmiselle tuollaista, se ei voi olla hyväksi, se tekee pahaa. Mutta siitä on aikaa, olimme tosi nuoria silloin. En tiedä, millainen ihminen veljestäni on näiden vuosien aikana kasvanut. Eikä veljellänikään helppoa ollut silloin aikoinaan. Ja ehkä hän pelkäsi minua ja juttujani. Saattaa olla, että hän pelkää niitä vähän vieläkin. Puolisoni kommentoi osuvasti, että veljelläni ei ole varaa aidosti ymmärtää näkökulmia, jotka haastavat hänen maailmankuvansa. Onhan hänen koko elämänsä rakentunut Sahaja Yogan varaan.  

En ole ennen hirveästi kirjoitellut veljestäni blogissani, mutta kun hän nyt tänne ihan itse astui, niin tervetuloa. Eipä tässä nyt muuta tällä kertaa.

Meditaatiosta

Juttelimme meditaatiosta erään ystävän kanssa. Kutsun ystävää tässä nimellä Emma. Emma on entinen sahaja-joogi.

Emma ihmetteli, kuinka ihmeessä pystyn meditoimaan. Minä ihmettelin, että mitä ihmeellistä siinä on. Koen sen asiaksi, joka lisää tasapainoa, itsetuntemusta, rentoutta, rehellisyyttä ja kaikkea tällaista. Enkä siis tarkoita, että olisin jotenkin supertasapainoinen tai muuta, mutta ilman meditaation tuomaa rauhoittumista olisin varmaankin ihan sietämätön. Hehheh.

Emma kertoi, että meditointi saa hänet jotenkin ”pois”. Hän irtautuu itsestään, katoaa. Sen sijaan hän tykkää rentoutusharjoituksista, mindfulnessista, body scan -tyyppisistä jutuista. Hän saa niistä vastaavaa rauhoittumista ja tasapainoa.

Puolisoni harjoittaa minfulnessia ja tekee body scaneja. Minusta ne ovat meditaatioharjoituksia. Kerroin tämän Emmalle. Kerroin myös, että itse jotenkin ”palaan” omaan kehooni oman harjoitukseni myötä. Huomioni on itsessäni, sisällä kehossani, kehoni tuntemuksissa sekä kaiken taustalla vallitsevassa hiljaisuudessa. Minulla on vahva omassa itsessäni ja omana itsenäni olemisen tunne.

Emman mielessä meditaatio yhdistyy kuitenkin edelleen vahvasti Sahaja Yogaan. Hän muistutti, että Sahaja Yoga -meditaatiossa huomiomme oli aina sahasrara-chakrassa. Siis pään yläpuolella. Ei kehossamme, ei sen tuntemuksissa, vaan jossakin itsemme ulkopuolella.

Tosiaan. Olin ihan unohtanut. Emmekä pitäneet huomiotamme pään yläpuolella vain meditaatiota aktiivisesti harjoittaessamme, vaan koko ajan. Ainakin tämä oli tavoitteena.

Katselimme valokuvia Sahaja Yoga -ajoilta. Joissain kuvissa, joissa Emma oli harjoittanut Sahaja Yogaa jo useamman vuoden, hän näytti poissaolevalta, kuin nukelta. Kaikki elävyys oli kadonnut. Silloin hän oli kokenut olevansa onnellinen ja syvässä meditaatiossa. Jälkikäteen ajateltuna hän oli poissa ja irrallaan, jonkinlaisessa dissosiaation tilassa.

En sano, että Sahaja Yoga -meditaatio välttämättä johtaa dissosiaatioon. Itse en luultavasti ikinä päässyt näin korkeisiin sfääreihin sen avulla, mutta pohtimisen arvoinen asia kuitenkin.