Sukupuolineutraali avioliittolaki ei kiinnostanut
minua alussa juurikaan. Ihan kiva juttu, mutta jos seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen
asioita ajavat tahot keskittävät kaiken energiansa naimisiin halajavien
naimaoikeuksien puolustamiseen, minne jäävät ne, joiden elämässä tämä ihanan
perinteinen parisuhde- tai perheideaali ei toteudu?
Minähän olen juuri niitä, joita uusi
avioliittolaki koskettaa. Elän tällä haavaa yksiavioisessa parisuhteessa samaa
sukupuolta olevan henkilön kanssa. Henkilökohtaisesti minulle on kyllä ollut
melko samantekevää, millä nimellä virallistettua parisuhdettani jossain
byrokratian viidakossa kutsutaan. Jos avioliitto-nimi oman suhteeni kohdalla
jotakuta syvästi loukkaa, niin oukki doukki. Suhdetta voidaan puolestani kutsua
vaikka villasukaksi, jos siinä toteutuvat oikeudet ja velvollisuudet ovat samat
kuin avioliitossa. Ja jos vielä niissä lomakkeissakin kysyttäisiin yhden rastin
verran, että onko avioliitossa/villasukassa, ettei homouttaan tarvitsisi joka byrokratian
käänteessä kuuluttaa.
Suhtaudun koko avioliittoinstituutioon
muutenkin kriittisesti, ihanneyhteiskunnassani sellaista ei ehkä olisi
lainkaan.
Kampanjan edetessä ja kuultuani monia ihmisiä
aloin ymmärtää, miten suuri symboliarvo lailla on monille. Lakimuutos koskettaa
syvältä, siihen liittyy tunteita kelpaamisesta, hyväksytyksi tulemisesta, omasta
arvosta. Mietin lapsia, jotka eivät koulussa kerro omasta sateenkaariperheestään,
koska pelkäävät kiusaamista. Mietin nuoria, jotka pohtivat omaa
seksuaalisuuttaan peilaten itseään jonkun tiukan uskonyhteisön ideaaleihin. Mietin
niitä tuntemiani nuoria, jotka on tänä päivänäkin suljettu perheittensä
ulkopuolelle. Lopulta muutin Facebook-profiilikuvani TAHDON-kuvaksi ja lisäsin
taustaksi vielä minun ja kumppanini kädet sormukset sormissa. Kun eduskunta
äänesti lakimuutoksen puolesta, ilon kyyneleet virtasivat myös minun
poskilleni.
Onhan tämä hienoa. Vielä 70-luvun alussa
olisimme olleet rikollisia, seuraavalla vuosikymmenellä sairaita. Vieläkin moni
ystävä ja tuttava on tiukasti kaapissa, koska muutokset ovat hitaita. Lakimuutos
on iso askel tasa-arvoa kohti.
Sukupuolineutraalia avioliittolakia on helppo
kannattaa. Se asettuu monien mielissä, omassanikin, samaan linjaan sellaisten
kysymysten kanssa kuin ”Lakkautetaanko orjuus?” Joo. ”Saako avioliitossa
raiskata?” Ei. ”Saako nainen äänestää?” Joo.
Uuden lain voimaantulo ei juurikaan muuta suuren
enemmistön elämää. Siksikin sitä on helppo kannattaa.
Maailmassa on isompiakin kysymyksiä kuin tämä
avioliittolaki. Ne ovat vain kovin monimutkaisia. ”Miten poistetaan työttömyys?”
Öööö, tota…. ”Miten turvataan tarvittavat terveyspalvelut kaikille?” No, tätä sote-uudistustahan
on nyt hinkattu jo pitkään…. ”Miten pysäytetään ilmastonmuutos?” Kunpa
saisinkin päättää! ”Miten pelastetaan maailma tuholta?”
Jos yhteiskunnasta aiotaan tehdä oikeasti
tasa-arvoinen, hyväosaisimmat joutuvat luopumaan paljosta. Jos ympäristöongelmat
halutaan edes jotenkin ratkaista, jokainen joutuu tekemään isoja muutoksia
omassa elämässään. Hankalia asioita, joita moni ei halua ajatella.
Silti avioliittolain muutos on herättänyt
minussa uskoa ja toivoa. Me voimme yhdessä vaikuttaa. Me voimme muuttaa
maailmaa. Ehkä voimme vielä vaikuttaa muihinkin kysymyksiin, tasa-arvon,
maailman ja rakkauden puolesta.
