Kommenttien inspiroimat pari sanaa

Innostuin blogiin jätetyn kommentin ansiosta kirjoittamaan uuden tekstin. Kommentoija peräänkuulutti hengelliseen/henkiseen väkivaltaan syyllistyneitä myöntämään asian ja pyytämään sitä aidosti anteeksi. Tämä olisikin hieno juttu, ylipäänsä, kaikissa yhteisöissä.

Ihan ensiksi pitää mainita, että olen saanut yhden anteeksipyynnön Sahaja Yogan sisältä. Ensimmäisen, UUT:n sivuillakin julkaistun tekstini ”Reidar” otti minuun yhteyttä luettuaan blogiani. Kirjoitin yhteydenotosta enemmän Ehdotuksia Sahaja Yogan suuntaan -tekstin kommentissa, mutta pähkinänkuoressa vielä: "Reidar" pahoitteli aiheuttamaansa tuskaa ja sanoi, ettei koskaan tarkoittanut satuttaa. Sen jälkeen juttelimme kaikenlaista. Keskustelu tuntui hyvältä.

Minulle oikeastaan riitti se, että liiderimme, joka oli vahva tekijä kokemassani hengellisessä väkivallassa, pyysi anteeksi. ”Reidar” todellakin satutti minua aikoinaan pahasti, ja se, että hän reagoi asiaan vilpittömällä ja aidolla anteeksipyynnöllä, oli itselleni parantava kokemus.

Sen jälkeen en ole oikeastaan kaivannut anteeksipyyntöjä yhdeltäkään sahaja-joogilta. Näen heidät osina järjestelmää, joka synnytti ja ylläpiti hengellistä väkivaltaa. Minulla itsellänikin olisi varmasti anteeksipyydettävää. Enkä nyt tarkoita sitä, että olen kritisoinut Sahaja Yogaa julkisesti ja kertonut tarinani. :-)

Joku kyseli kommenteissa, mitä ajattelen Sahaja Yogan ulkopuolelle joutumisesta. Tietenkin oli kamalan surullista menettää yhteisönsä ja ystävänsä, mutta toisaalta jos yhteisössä ei voi enää hengittää, ja ystävyys perustuu yhteisöön kuulumiselle, on parempi vain tehdä surutyö ja yrittää vähitellen rakentaa elämänsä uusista palikoista. Ulkopuolelle joutuminen oli kyllä kammottava kokemus. Silloin kyllä sisäpuolella oleminenkin oli kammottava kokemus. Kaikki oli ylipäänsä aika kammottavaa. Nyt ajattelen, että pois lähteminen oli hyvä ja terve päätös. En oikein osaa edes kuvitella, millaista elämäni olisi, jos olisin jäänyt. Se on aika kammottava visio.